mielipidekirjoitus

Mielipidekirjoitus 5.3.2025 / Lauri Sainio: Minulla on unelma – avoimesta ja osallistavasta päätöksenteosta

Julkaistu Rantalakeudessa 5.3.2025

Minulla on unelma – avoimesta ja osallistavasta päätöksenteosta

Minulla on unelma kunnasta, jossa päätöksenteko on avointa, osallistavaa ja ennakoivaa. Unelmoin kunnasta, jossa jokainen asukas tuntee, että hänen äänensä kuuluu ja että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa oman elinympäristönsä kehitykseen.

Minun unelmani on päätöksenteko, jossa kaikki osalliset kokevat tulleensa huomioiduiksi. Päätösten valmistelussa ei edetä summamutikassa, vaan vaikutuksia arvioidaan huolella eri näkökulmista. Käytössä on vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) -toimintamalli, joka varmistaa, että päätökset perustuvat tietoon ja kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen niiden seurauksista.

Minun unelmani on päätöksenteko, jossa niitä, joihin päätökset vaikuttavat, myös aidosti kuunnellaan. Ei vain muodollisesti lausuntoja pyytäen, vaan oikeasti vuoropuhelua käyden. Unelmoin kunnasta, jossa päättäjät kohtaavat kuntalaisia, kuuntelevat ja keskustelevat heidän kanssaan, jotta päätökset heijastavat yhteisömme todellisia tarpeita ja toiveita.

Minun unelmani on päätöksenteko, jossa valmisteluaineistot eivät ilmesty päättäjien eteen viime hetkellä, vaan heille annetaan riittävästi aikaa perehtyä asioihin. Aikataulut mahdollistavat kysymysten esittämisen, asioiden tarkastelun eri kanteilta ja harkitun, vastuullisen päätöksenteon.

Minun unelmani on päätöksenteon läpinäkyvyys. Unelmoin kunnasta, jossa valtuuston kokoukset ovat kaikkien seurattavissa striimin kautta. Kunnasta, jossa kuka tahansa voi nähdä ja kuulla, miten asioita käsitellään ja miten päätökset syntyvät. Tämä ei ole vain tekninen uudistus, vaan askel kohti yhteisöä, jossa luottamus päätöksentekoon vahvistuu ja osallisuus kasvaa.

Haluan olla mukana rakentamassa tätä unelmaa todeksi. Haluan olla luomassa kuntaa, jossa jokainen kokee tulleensa kuulluksi ja huomioiduksi. Kuntaa, jossa päätöksenteko ei ole vain harvojen etuoikeus, vaan yhteinen prosessi, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Uskon vahvasti, että tämä unelma on mahdollinen – yhdessä voimme tehdä siitä totta.

Onko tämä myös sinun unelmasi? Jos on, muist äänestää!

Lauri Sainio
valtuutettu ja kuntavaaliehdokas (kok.)

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *