mielipidekirjoitus

Mielipidekirjoitus 19.2.2025/ Jari Matinolli: Tyrnävän elinvoiman kriisi

Mielipidekirjoitus julkaistu Rantalakeudessa 19.2.2025

Tyrnävän elinvoiman kriisi

Talouden haasteet ovat haastaneet Tyrnävän elinvoimaa erityisesti tällä vaalikaudella. Ulkoisten tapahtumien , kuten korona-aika ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, seurannaiset kasvattivat inflaatiota aiheuttaen myös kuntataloudelle haasteita. Tyrnävällä on kuitenkin ollut myös rakenteellista talouden heikkoutta, jonka vuoksi on jouduttu talouden hallinnassa suuriin haasteisiin ja kuntalaisten hyvinvointia heikentäviin säästötoimiin.

Tyrnävän ongelmat löytyvät seuraavista luvuista. Yhteisöveron osuus verotuloista on vain 4,0 % ja kiinteistöveron osuus on vain 8,9 % verotuloista. Nämä luvut ovat huomattavan alhaiset kuntavertailussa. Kunnallisveron osuus on 87,1% verotuloista ja tämä lukema on kuntavertailun yläpäässä samoin kuin kunnallisvero 9,9 %. Tyrnävällä verotulot ovat asukasta kohti keskimääräistä alemmat Pohjois-Pohjanmaan vertailussa. Näistä luvuista on helppo havaita, miksi Tyrnävän elinvoima on kriisissä. Asukasluku on ollut myös tasaisesti laskussa viime vuodet. Tarvitsemme lisää verotuloja, ei nostamalla kunnallisveroa vaan laajentamalla veropohjaa säilyttääksemme palvelut kunnassa ja saada mahdollisuuksia parantaa niitä.

Tyrnävän veto- ja pitovoimaan suuri yksittäinen panostus on ollut kehitysyhtiön perustaminen v.2021. Kehitysyhtiöllä on tavoiteltu elinvoiman lisäystä elinkeinoelämän vilkastumisen kautta eli noiden verotulojen suhteiden muuttamista kunnan taloudelle ja kuntalaisille paremmiksi.  Tulokset ovat jääneet kohtuullisen heikoiksi. Yhtiön strategisina toiminnan kärkinä on ollut yritysmyönteisyyden parantaminen, yrityspohjan laajentaminen ja jalostusasteen nostaminen.  Valitettavasti työpaikkaomavaraisuus ja jalostusaste ovat pysyneet lähtötasoillaan, eikä kunnan verotuloihin ole tullut parannusta.

Tilanne ei ole kehitysyhtiön toiminnan heikkoutta vaan syyttävä sormi voidaan osoittaa omistajaan eli kuntaan. Tyrnävän kunnalla ei ole ollut valtuustotasolla hyväksyttyä omistajapolitiikan linjausta, jossa on määritelty pitkän ajan tavoitteet eri omistuserille kuten kiinteistöille ja maanhankinnalle. Kunnassa on tehty nämä linjaukset ilmeisesti vallassa olevan puolueen sisällä olevien tuntemusten mukaan. Linjaukset ovat olleet tunteen eikä tiedon varassa olleita. Hyvänä esimerkkinä satojen tuhansien eurojen käyttö Nahkuriin sekä monet tonttimaan hankinnat, jotka ovat olleet tyhjillään jo pitkään.

Tyrnävän Kokoomus jätti tekemäni valtuustoaloitteen 9.12.2024 jossa vaaditaan Tyrnävän kunnalle kuntalain mukaista kuntastrategian omistajapolitiikan laatimista sisältäen kehitystä tukevan, suunnitelmallisen maapolitiikan. Tämä olisi tärkeä tehdä hyvin ja harkitusti niin että voimme parantaa tulevaisuuden rakentamista suunnitelmallisesti ja kasvua saavuttaen. Tyrnävän kunnan elinvoima on saatava kasvu-uralle kunnan elinkeinostrategian parannuksilla. Kuntaan pitää saada lisää kiinteistö- ja yhteisöveroja maksavia yrityksiä sekä kuntaveroa maksavia asukkaita. Tyrnävä on muutakin keskusta, valitse oikein!

Jari Matinolli

Tyrnävän kunnanvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas ( kok.)

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *