Kuntavaaliehdokas Jari Matinolli
Jari Matinolli

Olen 59-vuotias syntyperäinen tyrnäväläinen yrittäjä ja maanviljelijä. Olen naimisissa ja minulla on neljä lasta, joista nuorin on 21-vuotias ja vanhin 36-vuotias.

Työni on ollut nuoresta asti maanviljely, erityisesti perunanviljely. Perunanviljelyn pinta-ala tilallamme on noin 100 ha, ja sen tuottaman sadon markkinointi tapahtuu Matinollin Peruna Oy:n kautta, jonka omistaja ja johtaja olen.

Luottamustoimiini kuuluu Maveplan Oy:n hallituksen jäsenyys. Minulla on laaja tuntemus maaseudun, yrittäjyyden ja urheilun asioista yhteiskunnassamme. Olen ollut ProAgria Oulun hallituksessa ja Pohjois-Pohjanmaan yleisurheilu ry:n hallituksessa. Näistä tehtävistä olen jäänyt pois parin viime vuoden aikana. Harrastukseni on aikuisurheilu kilpatasolla. Harrastuksiin kuuluu myös seura- ja ohjaustyö lasten ja nuorten yleisurheilussa.

Kuntapolitiikassa olen ollut kaksi vaalikautta. Kaudella v.2017-2021 olin Keskustapuolueen riveissä. Sillä kaudella olin alulle laittaja Liikkuva kunta-ohjelmalle. Siinä on kantava idea kunnan liikuntaa edistävä rooli kaikille kuntalaisille lapsista vanhuksiin. Olin myös elinvoimatoimikunnan puheenjohtaja osan ajasta. Ajoin silloin kehitysyhtiön perustamisen tarvetta kunnan elinkeinoelämän kehittämiseksi. Kehitysyhtiön perustamisen taakse löytyi tarvittava yksimielisyys ja se perustettiin v. 2021. Tällä kaudella olen ollut Kokoomuksen riveissä ja Tyrnävällä se on tarkoittanut, että vaikutusmahdollisuudet ovat olleet pienemmät. Meillä on Tyrnävän Kokoomuksella ollut kuitenkin hyvä porukka valtuutettuja ja olemme tehneet yhteistoiminnassa hyviä esityksiä kunnan kehittymiseksi. Osa on toteutunut ja osa ei.

Maakuntavaltuuston jäsenenä olen saanut olla mukana maakunnan kehitysasioissa.