Mielipidekirjoitus 12.3.2025 / Elina Palola: Olipa kerran Tyrnävän loistavat Pisa-tulokset
Julkaistu Rantalakeudessa 12.3.2025
Olipa kerran Tyrnävän loistavat Pisa-tulokset
Kansallisylpeytemme, laadukas perusopetus, ei näytä enää takaavan kaikille riittäviä valmiuksia päästä jatko-opintoihin tai selvitä arjessa ja yhteiskunnassa. Eipä ihme, kun tarkastelee, miten vähän vaikkapa Tyrnävällä on koulutukseen myönnetyistä valtionosuuksista todella käytetty koulutukseen. On epärehellistä julistaa juhla- ja vaalipuheissa tukea perusopetukselle ja samalla leikata ja kurjistaa sitä lisää. Tulevat kuntapäättäjät ovat avainasemassa suunnan kääntämisessä; äänestäjä päättää, kenelle tässäkin asiassa luottamuksensa antaa.
Laadukasta koulutusta ei synny ilman riittävää rahoitusta: valtionrahoituksella ei tule paikata esimerkiksi hyvinvointialueiden puutteellisia palveluita tai toteuttaa kuntapäättäjien fantasioita. Koulutus on vuosikymmenien korkoa tuottava sijoitus sekä yksilöön että yhteiskuntaan. Kaikkia koulutukseen vaikuttavia päätöksiä pitäisi arvioida koulutuksen laadun sekä kunnan veto- ja pitovoiman näkökulmasta.
Tyrnävällä on saavutettu loistavat Pisa-tulokset Suomen halvimmalla opetuksella. Menestys on rakentunut koulutettujen, motivoituneiden opettajien ja muun henkilökunnan varaan: kun alakoulusta saadaan vahva pohja, yläkoulussa voidaan keskittyä hiomaan timantteja. Hyvästä henkilöstöstä kannattaa pitää kiinni! Laadukas perusopetus, kyläkoulut ja pienet ryhmäkoot ovat vetovoimatekijä. Kunpa ymmärtäisimme, että Tyrnävä on kasvattajakunta. Meidän pitää tehdä kaikkemme, että korkea laatu säilyy ja saamme kasvattamamme laatumukulat palaamaan perheineen vielä takaisin Tyrnävälle.
Kunnalla on velvollisuus huolehtia, että lain turvaamat oikeudet lapsille ja nuorille toteutuvat. Sivistyskunta ei vaaranna näiden oikeuksien toteutumista esimerkiksi lomauttamalla opetusalan henkilöstöä. Erityisopetus- ja koulunkäynninohjaajaresurssia on oltava riittävästi, jotta heikoimmassa asemassa olevat saavat riittävää tukea. Samalla on taattava myös lahjakkaiden oppilaiden oikeus oman tasoiseen tukeen ja opetukseen.
Opetusalalla työskentelevät ovat kunnan suurin henkilöstöryhmä, ja kunta on omalla työnantajapolitiikallaan vastuussa siitä, kuinka hyvinvoivaa, sitoutunutta ja motivoitunutta henkilöstöä meillä on päiväkodeissa ja kouluissa. Opetusalan ammattilaiset tulee ottaa mukaan kasvatuksen ja koulutuksen kehittämiseen. Tyrnävän kuntajohdon on lopultakin aika ryhtyä käymään kuuntelevaa vuoropuhelua paitsi henkilöstön myös OAJ:n paikallisyhdistyksen kanssa sen sijaan, että OAJ nähdään vihollisena, jota se ei ole. OAJ:llä on sama tavoite kuin pitäisi olla kuntajohdollakin: laadukkaan perusopetuksen ja henkilöstön hyvinvoinnin vahvistaminen sekä lain noudattaminen puolin ja toisin.
Hyvä johtaminen on laadukkaan opetuksen kivijalka. Hallinnossa tulee olla riittävä resurssi: koulusihteerit ovat koulun sydän, ja rehtorien tulisi saada keskittyä pedagogiseen johtamiseen ja esihenkilötyöhön. Suositus korkeintaan 20 johdettavasta ylittyy vaikkapa Kuulampi-Rantarousti-Kirkkomännikkö-Temmes-kompleksissa noin sadalla. Rehtoreilta vaaditaan melkoista venymistä, jotta kaikki alaiset saavat tarvitsemansa tuen.
Koulutusta koskevia päätöksiä tehdään OAJ:n mukaan liian vähäisen tiedon pohjalta, minkä olen itsekin havainnut. Siksi lähdin ehdolle: Tyrnävän lapset ja nuoret ansaitsevat päätöksentekoa, jossa heidän puoliaan on pitämässä oma entinen ope, kasvatuksen ja koulutuksen luja ammattilainen.
Elina Palola
Kuntavaaliehdokas, kokoomus (sit.), Tyrnävä