Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 10.3.2025: Tyrnävän kunnan ja Temmeksen Meijerikylän kehittäminen

Valtuustoaloite Tyrnävän kunnan ja Temmeksen Meijerikylän kehittämiseksi Esitämme, että Tyrnävän kunta käynnistää omistamansa maa-alueen Suojala RN:o 32:26 kaavoituksen vuoden 2025 aikana. Perustelut Kaavoitettava kohde täydennysrakentamiselle Tyrnävän kunta on hankkinut omistukseensa Temmeksen Meijerikylän alueelta maa-alueen 27 823 m2 (Suojala RN:o 32:26) vuonna 2020 tarkoituksenaan laajentaa nykyistä keskustan asuinaluetta.Temmeksen kylällä on noin 700 asukasta; merkittävin asukaskeskittymä on…

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 10.3.2025: Muuttotuen selvittäminen

Valtuustoaloite muuttotuen selvittämisestä Tyrnävän asukasluku on ollut viime vuodet laskusuuntainen. Tähän on vaikuttanut niin laskussa oleva syntyvyys kuin muuttosuunta pois Tyrnävältä. Kunnan tulopohjan vahvistamisessa yksi keino on pyrkiä positiiviseen väestönkehitykseen ja siten tavoitella kuntaan uusia veronmaksajia. Tällä valtuustoaloitteella esitetään selvitettäväksi muuttotuen käyttöönottoa Tyrnävällä. Muuttotuen summan saisi käytettäväksi tyrnäväläisissä yrityksissä/palveluissa ja siihen olisivat oikeutettuja kuntaan muuttavat…

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 10.3.2025: Luottamushenkilöiden sähköisen työtilan käyttöönotto

Valtuustoaloite luottamushenkilöiden sähköisen työtilan käyttöönotosta Tyrnävän kunnan luottamushenkilöillä ei ole käytössä sähköistä työtilaa kokousmateriaalien ja päätettävien asioiden esittelymateriaalien toimittamista tai säilyttämistä varten. Kaikki kokousmateriaali toimitetaan päättäjille sähköpostitse, mikä hankaloittaa tietojen löytämistä ja säilyttämistä. Esittelymateriaalit eivät nykyisellään ole lainkaan päättäjien käytettävissä kokousten ulkopuolella. Tällä valtuustoaloitteella esitetään selvitettäväksi sähköisen työtilan käyttöönottoa luottamushenkilöiden käyttöön (esim. Teams-työtila). Työtila mahdollistaisi…

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 9.12.2024 / Kuntalain mukaisen kuntastrategian omistajapolitiikan laatiminen

Uuden kuntalain (410/2015) 37 §:n mukaan kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon omistajapolitiikka. Lisäksi kuntalain 14 §:n mukaan valtuuston tulee päättää omistajaohjauksen periaatteista. Kunnanvaltuuston hyväksymät omistajapoliittiset linjaukset ohjaavat kunnan pääoman käyttöä ja eri omaisuuseriä koskevaa päätöksentekoa. Ne on tarkoitettu ohjeeksi kunnan luottamushenkilöille ja henkilöstölle sekä tytär- ja osakkuusyhteisöille tulevien yksittäisten päätösten pohjaksi. Omistajaohjauksen kannalta peruskunta, liikelaitokset ja…

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 9.12.2024 / Sivistysosaston hanketyön kehittäminen

Sivistysosaston hanketyön kehittäminen Tyrnävän kunnan haastava taloustilanne on pakottanut kunnan etsimään säästöjä kaikista toiminnoista. Suurimpana osastona euromääräisesti suurimmat säästöt on jouduttu etsimään sivistysosastolta. Säästöjen etsimisen rinnalla tulisi keskittyä kasvattamaan sivistysosaston tuloja. Sivistysosaston tuloja on mahdollista kasvattaa esimerkiksi hanketyön kautta. Kunnan omavastuuosuudet hankkeissa vaihtelevat tyypillisesti 0-30% välillä. Parhaimmillaan Tyrnävän kunta on noin 100 000 euron omarahoitusosuudella…

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 3.10.2022 / Yleishyödyllisten yhdistysten toiminnan tukeminen

Yleishyödylliset yhdistykset muodostavat Tyrnävälle hyvin merkittävän sidosryhmän. Yhdistykset järjestävät toimintaa ja tapahtumia kuntalaisille sekä tekevät merkittävää työtä myös kunnan kulttuurihistorian säilyttämisen ja edistämisen eteen. Karrikoiden voinee sanoa, että ilman yhdistyksiä tapahtumien ja toiminnan järjestäminen kuntalaisille olisi huomattavasti nykyistä pienempää. Tämä johtuu vahvasti resursseista, niin henkilö-kuin talousresursseista, joita kunnan pitäisi merkittävästi kasvattaa tilanteessa, joissa yhdistyksien toimintakunnan…

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 4.4.2022 / Polkupyöräedun tarjoaminen Tyrnävän kunnan työntekijöille

Kunnat käyvät tiukkaa kisaa osaavista ammattilaisista, jonka seurauksena kuntien pitää miettiä vahvasti omia houkuttelevuustekijöitä; miten ja millä kunnassa avoimena oleviin tehtäviin saadaan houkuteltua mahdollisimman paljon päteviä hakijoita. Tyrnävän kunnan yksi haaste on osaltaan sijaintimme. Julkisen liikenteen palvelutason kautta moni joutuu käyttämään omaa autoaan liikkuakseen kodin ja työpaikan välillä. Polttoaineiden hinnat ovat olleet vahvassa nousussa ja…

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 8.11.2021 / Osallistavan valmistelun vahventaminen Tyrnävän kunnan päätöksenteossa

Kuntalaisia osallistavaan asioiden valmisteluun on alettu kiinnittää Tyrnävällä enenevissä määrin huomiota. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii voimassa olevan strategian valmistelu. Strategian valmisteluvaiheessa hyödynnettiin sekä erilaisia kuntalaisia osallistavia tilaisuuksia että mobiiliapplikaatiota, jossa kuntalaiset pääsivät tuomaan esille omia näkemyksiään käsitteillä oleviin asioihin, kuten slogan tai arvot. Tänä vuonna on ensimmäistä kertaa hyödynnetty myös osallistavaa budjetointia, jossa kuntalaiset ovat…

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 11.10.2021 / Uimaopetus

Tyrnävän Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että opetussuunnitelman uimaopetuksen tavoitteisiin pääsyä tukemaan selvitetään Markkuun uimapaikan käyttöä uimaopetuksessa. Syyslukuvuoden alkaessa elokuulla veden- ja ilmanlämmöt ovat vielä useimmiten kesäiset. Tämä vaihtoehto ei korvaa uimahallikäyntejä vaan olisi lisänä uimaopetuksen järjestämiseen.Samoin esitämme, että Tyrnävän kunta selvittää mahdollisuuden järjestää kesäisin uimakouluja Markkuun uimapaikalla kunnan liikuntatoimen toimesta esim. yhteistyössä uimaseuran kanssa.

Valtuustoaloite

Valtuustoaloite 13.9.2021 / Avoimuuden lisääminen päätöksenteossa Tyrnävällä

Kevään vaalitapaamisten ja sosiaalisen median keskustelujen kautta on noussut esille selkeä tarve lisätä kunnan päätöksenteon avoimuutta. Kuntalaiset eivät tiedä mitä päätöksiä päätöksentekoelimissä on tehty ja toisaaltaan mistä syystä. Avoimempi ja läpinäkyvämpi tapa tuoda näitä esille lisää kuntalaisten luottamusta niin päätöksiin kuin päätöksentekijöihin ja virkamiehiin. Kuntalakikin edellyttää avoimuutta sekä vuorovaikutusta. Kuntalain 29 §:n mukaan kunnan toiminnasta…