Meillä on unelma – Kuntavaaliteemat 2025:

Meillä on unelma kunnasta, jossa arki sujuu. Tiet aurataan ajallaan, pyörätiet ja ladut kutsuvat liikkumaan, ja moottorikelkkareitit ovat kunnossa. Yksityistiet eivät jää unohduksiin, ja kunnan kiinteistöt tuovat ympäristöön viihtyisyyttä, eivät rapistunutta ilmettä. Me haluamme, että kuntamme palvelee asukkaitaan paremmin – siksi pidämme huolta arjen perusasioista.

Meillä on unelma kunnasta, jossa päätöksenteko on avointa. Valtuuston kokoukset ovat kaikkien seurattavissa, kuntalaisia ja henkilöstöä kuunnellaan, ja mielipiteet otetaan huomioon. Kysymyksiin saa vastauksia ja päätösten vaikutukset arvioidaan ennakkoon. Haluamme, että kunnassamme avoimuus ei ole vain sana, vaan tekoja, jotka jokainen kuntalainen ja kunnassa työskentelevä voi nähdä ja kokea.

Meillä on unelma koulutuksesta, joka antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle vahvat eväät elämään. Peruskoulu saa riittävän rahoituksen ilman jatkuvia leikkauksia. Kyläkoulut nähdään voimavarana, ei taakkana. Lukutaito on ylpeydenaihe ja tulevaisuuden mahdollistaja – unelmoimme Tyrnävästä lukutaitopitäjänä. Me haluamme varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen, ettei yksikään jää yksin.

Meillä on unelma kunnasta, joka tukee yrittäjyyttä ja elinvoimaa. Kehitysyhtiö tuntee paikallisen yrityskentän ja toimii tiiviissä yhteistyössä sekä uusien että jo pitkään toimineiden yritysten kanssa. Se tukee yrittäjiä kasvussa, kehittymisessä ja uusien mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Kehitysyhtiölle on luotu toimiva strategia, jossa sille on asetettu selkeät tavoitteet ja mittarit onnistumiselle. Kunta ja poliittiset päättäjät tukevat kehitysyhtiötä aktiivisesti, kehittäen uusia ratkaisuja ja varmistaen, että yrittäjyys nähdään mahdollisuutena, ei byrokratian suossa kamppailuna. Kunta luo yrityksille parhaat edellytykset menestyä. Uusia yrityksiä houkutellaan aktiivisesti, ja samalla huolehditaan siitä, että jo olemassa olevat yritykset saavat tarvitsemansa tuen kasvaakseen ja kehittyäkseen. Me haluamme, että yrittäjyys voi kukoistaa – ja että kunta on siinä tukena, ei esteenä.

Meillä on unelma kestävästä ja monipuolisesta kuntataloudesta. Talouden ollessa tiukalla on tärkeää keskittyä olennaiseen – laadukkaiden lakisääteisten peruspalveluiden turvaamiseen. Vahva perusta antaa kunnalle mahdollisuuden kasvaa, kehittyä ja panostaa myös uusiin avauksiin. Kunnan tulopohjaa ei rakenneta pelkästään valtionosuuksien ja veronkorotusten varaan, vaan sitä vahvistetaan pitkäjänteisesti uusilla yrityksillä ja uusilla asukkailla. Vihreä energia, kuten aurinkovoima, ei ole vain ympäristöteko, vaan myös tapa kasvattaa kunnan kiinteistöverojen osuutta ja lisätä taloudellista vakautta. Elinvoimaa rakennetaan kestävällä pohjalla ja tulevaisuutta ennakoiden.

Meillä on unelma kunnasta, jossa jokainen tuntee kuuluvansa yhteisöön. Yksinäisyyteen, kiusaamiseen ja syrjäytymiseen puututaan määrätietoisesti. Kunta tekee yhteistyötä Pohteen, seurakunnan ja järjestöjen kanssa varmistaakseen, että nuorille on tarjolla tukea oikeaan aikaan. Yhteisöllisyys on voimavara, ja jokaisella on mahdollisuus saada vertaistukea ja osallistua mielekkääseen toimintaan. Meillä on tila nuorille – paikka, jossa voi kohdata, tehdä asioita yhdessä ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Tämä on myös mielenterveystyötä, jossa kunta voi panostaa ennaltaehkäisyyn ja varmistaa, ettei kukaan jää yksin.

Meillä on unelma kunnasta, jossa ihmisillä on mahdollisuus harrastaa, osallistua tapahtumiin ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Ilman yhdistyksiä ja järjestöjä kunnassamme ei olisi yhtä rikasta kulttuuri-, liikunta- ja harrastustoimintaa. Ne tarjoavat ihmisille kohtaamispaikkoja, elämyksiä ja mahdollisuuden tehdä yhdessä. Kunnan tehtävänä on varmistaa, että yhdistyksillä ja järjestöillä on toiminnan edellytykset – tilat, tuki ja mahdollisuus kehittää omaa toimintaansa. Haluamme, että kunta ei vain tunnusta yhdistysten ja järjestöjen merkitystä, vaan toimii aktiivisesti niiden kumppanina ja mahdollistajana.

Meillä on unelma. Jos sinä jaat sen kanssamme, anna sille äänesi. Yhdessä voimme tehdä siitä totta – ja jokainen ääni ratkaisee.