Mielipidekirjoitus 25.2.2025 / Elina Palola: Lasten ja nuorten puolella – nyt ja aina
Lasten ja nuorten puolella – nyt ja aina
Tyrnävä ja etenkin Kuulammen koulu on ollut viime vuosina otsikoissa hyvin positiivisissa merkeissä, erityisesti Pisa-menestyksen, lukutaitotyön, Tavoita-mallin, onnistuneen digiopetuksen ja kansainvälisyyden vuoksi. Vaali- ja juhlapuheissa yhteinen tahto on säilyttää laadukas perusopetus, mutta päätöksenteko käytännössä onkin usein toista. Opetushallituksen mukaan Tyrnävällä järjestettiin vuonna 2022 Suomen halvinta opetusta, ja sen jälkeen on vain leikattu lisää: lomautukset on uusittu, liikuntaluokat lakkautettu, valinnaisaineita supistettu, materiaaleista tingitty, rehtoreita vähennetty ja luokkakokoja kasvatettu. Henkilöstö venyy, kunnes katkeaa – tai lähtee. Tällä kaikella on tietysti seurauksia oppilaisiin.
Valtakunnallisessa kouluterveyskyselyssä tyrnäväläisnuorten hyvinvointi on vähentynyt huomattavasti viime vuosina: Kouluinnostus on laskenut ja uupumus lisääntynyt. Poissaolot ovat räjähtäneet. Yhä harvempi kokee saavansa riittävästi tukea koulussa. Vakavinta on, että kiusaamista kokeneiden määrä on lähes kolminkertaistunut. Kiusaamisella on pitkäaikaisia, vakavia vaikutuksia terveyteen, koulu- ja työelämään ja sosiaalisiin suhteisiin. Syrjäytyminen on paitsi inhimillinen tragedia myös kallista: nuorena syrjäytynyt maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa €. Yhden oppilaan vuosi sairaalakoulussa maksaa kunnalle vähintään 30 000 € + kuljetuskustannukset. Eikö kannattaisi sijoittaa tämä raha ennaltaehkäisevästi? Sillä palkkaa jo koulunkäynninohjaajan, joka pelastaa monta oppilasta vuodessa.
Tiukassa taloustilanteessa on mietittävä säästöjä, ja kukin päättäjä toimii tässäkin arvojensa mukaisesti. Koska oppilasmäärään perustuva valtionosuusrahoitus ei ole korvamerkittyä, voidaan sillä tukea oppilaiden sijaan vaikkapa Keskustan lempilasta, Nahkuria. Hengiltä säästämisen sijaan pitäisi miettiä, mistä saadaan tuloja. Monet ehdokkaat ovatkin jo hyviä keinoja nostaneet esille, esimerkiksi yrittäjyyden tukemisen. Muistammehan tässä kohtaa myös maatalousyrittäjät.
Yksi hyvä tulonlähde on hankerahoitus. Ollessani Tyrnävällä 2021 – 2023 hankekoordinaattorina saimme noin miljoona euroa hankerahaa koulujen, oppilaiden ja kuntalaisten hyväksi. Rahoitushaut piti kuitenkin laittaa jäihin, koska kunnassa ei haluttu enää sijoittaa edes 5:tä prosenttia omaa rahaa näihin avustuksiin. Päätös oli hätiköity ja kestämätön: hankerahoituksesta, joka on korvamerkittyä, olisi ollut varmasti hyötyä taloustilanteen yhä kurjistuessa. Kokoomus onkin tehnyt valtuustoaloitteen rahoitushakujen elvyttämiseksi.
Olen ehdolla kunnallisvaaleissa, koska olen nyt ja aina lasten, nuorten, perheiden ja koulujen puolella. Ihanat vuodet opettajana Kuulammella toivat minulle syvällisen ymmärryksen paikallisista haasteista ja tarpeista koulutuksen ja nuorten hyvinvoinnin osalta. Haluan pitää huolta heistä, jotka eivät itse siihen aina niin hyvin kykene. Tyrnävän kuntastrategian arvot vastaavat hyvin omia arvojani: Kunta sijoittaa lapsiin ja nuoriin. Mahdollistamme avoimen ja osallistuvan vuorovaikutuksen. Vuoropuhelu paikallisten kanssa on aktiivista. Kuntalaisten osallistuminen tukee päätöksentekoa. Hyvinvoiva henkilöstö on kunnan keskeinen menestystekijä.
Haluan huolehtia, että nämä arvot ohjaavat aidosti päätöksentekoa ja näkyvät käytännössä kuntalaisten ja henkilöstön parhaaksi. Päätöksenteon tulee olla avointa, ennakoivaa ja faktapohjaista. Jos nämä asiat ovat tärkeitä sinullekin, hyvä kuntalainen, valitse Tyrnävän Kokoomus: me välitämme.
Elina Palola
Kuntavaaliehdokas, kokoomus (sit.)